13. Dodii

Kemijärven reissun raportti lyhykäisyydessään on se, että pääsin kerran pilkille ja sain 3 ahvenaa. Muusta ei puhuta julkisesti.

Mutta vaappurintamalla on tapahtunut vihdoin edistystä, jopa niin paljon että ensimmäiset vaaput ovat valmiina.

Lauri, Mclaren ja Ahvena.

Ahvena meni isälle joulujahjaksi ja kaksi muuta oli kaverin tilaamia. Eilen käytiin koeuittamassa niitä, ja jonkinlaista hakevaa uintiakin niistä löytyi. Tyytyväinen pitää siis tässä vaiheessa olla. Harmi että ei tajunnut ottaa videota uinnista...

Tietokonepöytä ja syli on täynnä lastuja ja sahanpurua. Seuraavana valmistuu 12 vaapun satsi vastaavia vaappuja, mutta hieman hoikempana. Jotta saisi vähän voimakkaampaa potkua kehiin.

XX. Kemijärven ensijäiden pilkkireissu

Kaikkeen sitä saa itsensä lähtemään. Kolmen kaverin kanssa lähdettiin Kemijärvelle pilkille, kun kotipaikkakunnalla ei jäitä ole vielä juuri siunaantunut. Ensimmäinen virhe lienee se, että 600 km matkaan lähdettiin illalla klo 18:45. Matkan varrelta otettiin yksi kaveri mukaan. Tämän jälkeen Avensiksen liftbackissä oli neljä kaveria, kaikkien pilkkikamat, kauppaostokset ja epämääräinen määrä olutta. Keskimääräinen unimäärä edellisenä yönä oli noin 5,5 tuntia. Kaikki siis pirteenä ja ilosena matkalle, jee. Jotenkin ihmeessä perille päästiin, yhden joukkomme jäsenen veljen lomakerrostaloasuntoon. Hieno kämppä, täytyy sanoa. Tässä ensimmäinen kuva tavaroiden purkamisen jälkeen:

Mällipöytä

Katsotaan mitä tästäkin reissusta tulloo...

12. Runkolangat ja lakkaus

Vaappujen valmistus on vähä vähältä edistynyt, vaikka tänne en ole edistyksestä ehtinytkään (jaksanut) tarinoida. Edellinen vaihe josta kerroin taisi olla pohjustus, joten nyt on vuorossa runkolangan vääntely ja ensimmäiset lakkakerrokset. 

Runkolangan vääntämistä varten ostin Biltemasta siihen sopivat pihdit. Ne eivät ole sahalaitaiset vaan sileät tarttumapinnaltaan, jotta rautalankaan ei tulisi turhia naarmuja. Ne saisivat kuitenkin olla vielä hieman ohuemmat, jotta saisit tehtyä pienempiä lenkkeä helpommin. Ne ovat muodoltaan D-kirjaimen malliset, niin että tasaiset sivut ovat toisiaan vasten. Ajattelin pyöristää näistä jonkun reunan, jotta lenkistä tulisi symmetrisempi. Nyt sellaisen saaminen on melko hankalaa. Jonkinlaista jälkeä sain kuitenkin aikaan, mutta hankalalta ja aikaavievältä tuo vielä tässä vaiheessa tuntui. Kaikkiin 12 vaappuun tuli kuitenkin langat taiteltua. Runkolangan liimaamisen jälkeen täytin aukon balsaviilulla ja osaan lisäsin painoksi lyijylevyä. Lyijyä tilasin Vaapputarvikkeesta, josta hankin samalla lisää puuta ja runkolankaa. Taisin tilata myös jotain foliota.

Ensimmäisiä runkolankaviritelmiä. Keskimmäisen keskilenkki selvästi liian pitkä. Hups.

Lyijy paikallaan. Mustat roskat tulivat likaisesta pensselistä. Toivottavasti pohjamaali peittää.

Testimielessä olen myös pohjalakannut kolme vaappua. Tein tämän kastamalla vaaput suoraan lakkapurkkiin neljä kertaa. Ensin dippasin pari kertaa perä edellä ja sitten pari kertaa pää edellä. Jatkossa tulen ohentamaan lakkaa hieman, sillä lakkaa tuntui tulevan turhan paksu kerros. Hankin tänään myös valkoista lakkaa, jota tulen käyttämään pohjalakkauksessa. Näin säästää yhden vaiheen, kun ei tarvitse erikseen maalata pohjaa valkoiseksi. Oli minulla kuvakin lakatuista vaapuista, mutta siirä tuli kännykällä otettuna näköjään niin huono, etten kehtaa sitä tähän laittaa. Seuraavaan tekstiin sitten.

11. Maalauskaappi

Maalauskaappi on ollut jo jonkin aikaa valmiina. Sen perustana on halvalla löytynyt liesituuletin (25e), jonka ympärille on kansalaisopiston puutyökurssilla rakennettu puukehikko. Pohja, katto ja toinen seinä ovat kovalevyä ja toinen seinä läpinäkyvää pleksiä. Pleksin avulla työtilaan saa paremmin valoa. Tätä tarkoitusta varten sattui kotona olemaan 100 watin tehoinen päivänvalostudiokuvausvalaisin.

Maalauskaappi toteuttamassa funktiotaan.

Olen tähän mennessä vasta lakannut vaappuja kaapissa. Tämän perusteella voin sanoa sen toimivan riittävän hyvin. Suurimmat ongelmat ovat kova ääni, ainakin täydellä teholla, ja se, että tuuletinta täytyy pitää päällä pitkään lakkaamisen jälkeenkin, tai höyryt ja tuoksut leviävät sisälle. Voi kunpa olisi joku varasto tai autotalli käytettävissä. Poistoletkun asettaminen parvekkeen ovesta ulos ei myöskään ole ideaali, sillä höyryt pääsevät ulkoa helposti takaisin sisälle vedon mukana. Tätä varten pitäisi kehittää jokin tiiviimpi systeemi. Tästä olisi kivasti hyötyä myös talvipakkasilla.

Tulee ainakin tuuletettua.

Ilmanpoistoletku löytyi Biltemasta noin 15 eurolla. Jälkikäteen olisi riittänyt halvempi muovinenkin, mutta piti leikkiä porvaria...

10. Reissu jatkuu

Ke 4.9.

Kvalsundisn kylästä saatiin kipeästi kaivattua ohrajuomatäydennystä ja tämän jälkeen suuntasimme Kvalsundin sillan legendaarisille turskarannoille. Legendaa se tuntuikin olevan, sillä mitään ei saatu ensimmäisen kahden tunnin aikana. Vammaisuudestani johtuen kalastuksemme keskittyi sillan kaukaisemmalla rannalla olevan vammaisten kalastuslaiturin ympäristöön :) Hienoa palvelua ja silleen tuolla Norjassa. Kävi siinä meidän lisäksemme mummo, pappa ja yksi lapsiperhe. Me taisimme olla kuitenkin ainoita jotka nostivat ylös kalaa. Joskin heikosti. Omaksi tulokseksi jäi yksi 1,6 kg turskan ja kaverit sai 2,4 kilosen ja jonkun pienemmän. Huikein saalis oli kuitenkin tämä:

Tympeä simppu.

Pyöriäiset ilahduttivat läsnäolollaan pitkin päivää. Illalla grillasimme turskaa ja rautua. Ilta oli kovin viileä.

To 5.9.

Aamulla sain vielä noin kilosen turskan ylös laiturilta, mutta melkein heti lähdimme kohti Porsangerin vuonoa. Tarkoituksena olisi yrittää rannalta meritaimenta ja kampelaa, joskaan kummankaan kalastamiseen emme tienneet mitään paikkaa. Jonkinlainen melko matala hiekkapohjainen ranta lähellä jokisuuta oli hakusessa. Sellaista ei löytynyt, joten poikkesimme sisämaahan etsimään vielä yhtä rautupaikkaa. Hyvä paikka löytyikin, vaikka kalaa ei tullutkaan. Hyvä se oli siinä mielessä, että pystyimme lämmittämään telttasaunan. Viikon peseytymättä olon jälkeen hieman viileäksikin jääneet löylyt ja vielä viileämpi järvivesi tuntuivat kuitenkin makoisilta. Jatkossa pitää vielä kiuasta kehittää niin, että kivet lämpeävät paremmin, tai muutan koko systeemin jatkuvalämmitteiseksi. Söimme viimeiset raudut pois sushina.

Pressu päälle ja löylyihin.

Pe 6.9.

Aamulla laitoimme saunan kasaan, ja ajeleksimme Lakselvan vartta kohti Suomea. Taimenta ja harjusta teki vielä mieli kokeilla, joten päätimme vuokrata paikalliselta kalastusyrittäjältä veneen "läheiselle" järvelle. 11 km kinttupolku tunturin yli meinasi olla asuntoautolle vähän liikaa, mutta jotenkin kaikki mäet päästiin ylös, ja alas ehjänä. Perille hurruttelimme veneellä (sähkömoottorilla) järven toiseen päähän. Keli ei ollut paras mahdollinen tuulen vuoksi, mutta onnistuimme saamaan neljä hyvänkokoista harjusta ylös. Minä onnistuin mulaamaan, jonka jälkeen meni jonkin aikaa nuotion ääressä kuivatellessa. Illalla ruuaksi turskakeittoa.

Paikka oli kalastukseen otollinen, mutta hieman fiilistä latisti paikallisten avautuminen alueen liikakalastuksesta. Etenkin taimenkanta on romahtanut. Ilmeisesti yrittäjällä ja paikallisilla on todella huonot välit, ja paikalliset väläyttelivät jopa viiden km säännön palauttamista jos meno jatkuu tällaisena. Päätimme, että tänne emme tule enää toiste.

La 7.9.
Aamulla oli paska keli, joten ajoimme palauttamaan venetarvikkeet. Taaskin selvittiin tiestä.

Maisemissa ei ollut yhtä paljon vikaa kuin tiessä.

Norjan puolella kaverini kävivät vielä kokeilemassa yhtä järveä harjus mielessään. Itse en maastoon kyennyt lähtemään polven vuoksi. Kokeilu kannatti ja iltaruoka ja tuliaiset oli plakkarissa. Inarissa oli loistavat pitsat (Papana) ja hyvä palvelu. Yöksi ajoimme Savukoskelle mökille, jossa isäni ja setäni myös olivat. Iltapalaksi savustettua harjusta ja oikeat löylyt. Tähtitaivas näytti mielettömältä ilman valosaastetta. Uni maittoi.

Su 8.9.
Ajoimme kotiin.

9. Reissurapsaa

Noin sitä ehti muutama viikko vierähtää. Kävin Pohjois-Norjassa kalareissulla syyskuun ekalla viikolla, kuten jo aikaisemmin mainitsinkin. Tässä hieman siitä. Maalauskaappi valmistunee ensi viikolla, niin sitten pääsee taas vaappuhommiin.

Pe 30.8.

Kulkupeliksi saimme mainion asuntoauton, jotta ei tarvitsisi teltta- tai mökkimajoitusta kestää. Matkaan lähti lisäkseni kaksi innokasta nuorta kalamiestä. Ajoimme vajaa 600 kilometriä kohti pohjoista ja yövyimme Tervolassa. Kalaan ei vielä ehtinyt.

La 31.8.

Aamulla heti matkaan ja Enontekiön kautta Kautokeinoon etsimään kalalupia. Tai kyllähän meillä oli tiedossa paikka mistä niitä ja desinfiointeja sai, mutta kävi niin hienosti, että Vilmarksenterin kaveri oli Karasjoella asioilla ja sanoi soitettaessa tulevansa kahden tunnin päästä. Kolme tuntia paikallisten ryyppäämistä ja pilvenpolttoa katsottuamme kaveri saapuikin paikalle ja nyhti meiltä viikon luvista ja desinfioinneista 88 e per naama. No hintakin oli tiedossa niin ei se niin kirpaissut.

Kautokeinon pääuoman varrelle yöksi ja ehtihän tuossa illaksi vielä kalaankin. Vettä oli vaan niin pirun vähän, että saalis jäi heikoksi. Taimenet näyttivät hyppivän suvantojen keskellä, minne rannaltakalastajilla ei ollut mitään pääsyä. Makkaraa naamaan ja nukkumaan.

Su 1.9.

Kaverilta saatujen vinkkien saattelemana päätimme seuraavana aamuna koittaa taimenta jostain sivujoesta. Sopivan löydyttyä patikoimme kilometrin tai kaksi ylävirtaan. Samaan aikaan kun yksi meistä yritti nostaa useampia tärppejä aiheuttanutta haukea ylös luirosta, minä onnistuin saamaan rannalle taimenen! Se otti kiinni vasta aivan jaloista, joten en ehtinyt reagoimaan millään muulla tavalla kuin heivaamalla rasvaeväkkään mättäälle. 640 grammaa ja 42 cm. Ei valtava, mutta oma ennätys ja loistavan kokoinen ruokakala. Muuta ei sitten paikasta tullutkaan, joten takaisin autolle ja kohti Pikefossenia.

Huono kuva hienosta kalasta.

Pääuoma ei tälläkään kerralla osoittanut olevansa maineensa veroinen. Muutamia hävettävän pieniä taimenia ja rautuja (olikohan jollain joku harrikin) saimme, mutta siihen ne oikeastaan jäivät. Taimenesta saimme kuitenkin oikein maukkaat sushit päivälliseksi. Päihitti tuoreudellaan kirkkaasti kaikki sushit mitä Suomesta saa.

Pikefossen oli hieno mutta huono paikka.

Illalla kokeilimme vielä Kautokeinon ja Masijoen yhtymäkohtaa, mutta sieltä ei tullut kuin muutamia pienia harjuksia. Lopuksi ajoimme vielä sopivalle paikalle, josta saatoimme aloittaa seuraavana aamuna patikoinnin rautujärville.

Ma 2.9.

Heräsimme sumuiseen ja sateenuhkaiseen aamuun. Perhana. Ei viitsisi vaeltaa kovin pitkää matkaa, jos on tällainen ilma. Katsoimme kartasta jonkin järve lähempää tietä ja päätimme käydä siellä. Ne osoittautuivat mataliksi ja heinäisiksi ja ilmeisen kalattomiksi. Onneksemme kuitenkin sää parani, joten jatkoimme kohti rautujärviä. Tässä vaiheessa olisi tietysti fiksu ihminen käynyt autolta hakemassa enemmän evästä, mutta ihan hyvin loppujen lopuksi pärjäsimme pelkillä pähkinöillä ja omenalla.

Puuttomalle tunturialueelle päästyämme kävely oli helppoa. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä järvien rannoilla liikkuminen oli paikoin vetistä, pusikkoista ja hankalaa. Ei kuitenkaan mennyt kovinkaan kauaa kunnes kaverilla oli ylhäällä ensimmäinen rautu. Noin puolikiloinen ja komea. Itse jäin järven päätyyn kalastamaan, samalla kun kaverit lähtivät järven laitaa pitkin kauemmaksi. Polvi oli ruvennut vihoittelemaan ikävästi. Se oli ennenkin tehnyt sitä, ja riski oli olemassa että niin käy tälläkin reissulla. No vielä pystyi kävelemään. En kuitenkaan lähtenyt kavereiden perässä, sillä silloin matkaa olisi tullut rutosti lisää. He saivat yhteensä viisi rautua ja itse en yhtään. Lopulta oli pakko lähteä takaisin autolle. Pääsin sinne hädin tuskin. Joka askeleella sattui polveen.

Iltapalaksi rautukeittoa. Törkeän hyvää.

Ti 3.9.

Polvi ei ollut herätessä kipeä. Uskaltaisiko sitä kävellä tänään uudestään koittamaan rautua? Päästin kaverit edeltä, sillä en olisi pysynyt perässä, mutta lähdin itsekin lompsimaan kohti ylänköä. Menomatka sujui melko helposti, vaikka loppumatkasta kipua alkoi taas olla. Tällä kertaa menimme kaikki suoraan paikkaan josta eiliset raudut olivat tulleet. Jos en nyt saisi rautua, niin lopettaisin kalastuksen kokonaan, uhkailin mielessäni :D

Rautua näytti tänäänkin tulevan, mutta ei millään mulle. Kun oli jo alkanut hieman paineet kasautua, se vihdoin tärppäsi! Hyvän tuntuinen kala siiman päässä, kädet tärinässä ja sydän kurkussa. Kaveri tuli haavin kanssa auttamaan ja tulevan kalastusurani onneksi kala myös päätyi siihen. 690 g ja 43 cm, oma ennätys ja reissun isoin rautu. No pitää myöntää kuitenkin sen verran, että kaverit saivat yhteensä noin 15 rautua ja tämä jäi minun ainoaksi. Rautu kuitenkin!

Paska kuva kauniista kalasta.

Pääsin jollakin tahdonvoimalla tai sitten sillä cifulla kömmittyä takaisin autolle. Todennäköisesti en paljoa tässä reissussa enää kävelisi, mutta riski oli tietoinen. En muista mitä söimme, mutta hyvää sekin varmasti oli. ajoimme yöksi Altan kaupungin liepeille, josta olisi seuraavana päivänä helppo jatkaa kohti Kvalsundia. Väsytti.

Jatkuu...

8. Suojaa keuhkosi

Eilisestä pohjalakkauskokemuksesta pitää vielä avautua. Pari tuntia höyryjen hengittämisen jälkeen meinaan alkoi väsyttää aivan pirusti. Yöni olin nukkunut, tällä kertaa, sen verran hyvin, että väsymys johtui todennäköisesti asetonista. Tänään lueskelin enemmän kyseisen mömmön ominaisuuksista ja ihan helvetinmoista myrkkyähän se on! Normaali hengityssuojain mitä halvalla saisi vaikka Biltemasta tai Motonetistä ei suodata asetonihöyryjä. Niiden suodatin on tyyppiä A1 (tai hiukkasille P3) ja asetonille tarvitsisi olla AX. Ongelma on siinä, että en ole mistään löytänyt AX-suotimia. Ja jos löytäisinkin niin ne olisivat kertakäyttöisiä. Eli mitä vaihtoehtoja minulla on?

1. Ostan A2-P3-suodattimen, joka saattaa auttaa jonkun verran. Maalauskaapin kanssa ilmeisesti toimii melko hyvin, mutta ei täydellisesti.

2. Vaihdan liuottimen asetonista johonkin muuhun.

3. Rupean deekuksi ja imppailen asetonia ja liimoja ja kaikkea muuta.

Kompromissin voisi tehdä kohtien 1. ja 2. välillä. Ostan hengityssuojaimen A2P3-suotimilla ja käytän aina maalauskaappia. Sen jälkeen kun jo ostamani asetoni loppuu, vaihdan toiseen ohenteeseen. Mikä tämä toinen sitten olisi? CAB-tuotteiden kanssa käytettäväksi suositeltu Ohenne 8 sisältää jonkun verran asetonia, mutta selvästi vähemmän kuin puhdas tavara. Asetonivapaat tinnerit olisivat vielä turvallisempi vaihtoehto, joten ehkä siirryn niihin. Halpojakin ovat.

Vähän hidastuu siis nyt tämä projekti, mutta voin kirjotella vaikka jostain muusta välillä. Telttasaunan meinasin pykätä Norjan reissua varten :)

7. Pohjustusta

Kahdentoista aihion voimin, kuten Jesse itse aikoinaan, voimme nyt jatkaa projektia eteenpäin. Tarkoitus oli samalla testata kuinka hienolla paperilla pinta kannattaa hioa ennen lakkaamista. Alla olevassa kuvassa neljä vasemmanpuoleisinta on hiottu 1000:n, keskimmäiset 400:n ja oikeanpuoleiset 180:n hiomapaperilla.

Eroa ei juuri kuvasta huomaa.

Livenä eron huomasi: ainoastaan 180:set pysyivät kädessä. Hienommalla hiotut olivat niin perhanan liukkaita, että nyt ne ovat täynnä lommoja kun hyppelivät kuin kirput ympäri lattioita. Tämä oli erinomaista hupia kun vaappuja yritti pitää kädessä lakatessa, hihhei! Tuntui myös, että lakka ei imeytynyt hienoksi hiottuihin yhtä hyvin. Karkea hionta siis säästää aikaa ja hermoja, mutta lopputulos selviää vasta toisena päivänä.

Pohjustuksen tarkoituksena on siis saada vaappu kestävämmäksi. Se on tärkeää etenkin jos aikoo sahata uintilevylle uran, kuten itsellä on tarkoitus. Uintilevyn voi kiinnittää myös ilman uraa, jota aion myös jossain vaiheessa kokeilla. Pohjustus kannattaa kuitenkin tehdä uintilevyn kiinnitystavasta riippumatta.

Puolisolla oli vino pino siveltimiä valmiiksi talossa, joten tähän ei tarvinnut uhrata omia rahoja jee. Ensimminen sivellin oli kuitenkin liian kova ja siitä irtosi vanhaa maalia lakatessa, joten meni heti vaihtoon. Toinen oli sitäkin parempi: hiirenkarvaa perkele! Kyllä kelpasi lätkiä koviketta pintaan!

Hyvät välineet tekevät iloiseksi.

Taloyhtiön yleinen parveke oli hyvä paikka lotrata liottimien kanssa. Käytin 1/3 CAB-lakkaa ja 2/3 asetonia. Sen verran epämiellyttävää se kuitenkin oli, että en lakkaa enempää ennen kuin hommaan kunnon hengityssuojaimen.

6. Tavaranhankintaa osa 2

Viikko taitaa olla ehtinyt vierähtää ilman suurempia vaappuponnisteluita. Lisää aihioita on kuitenkin tulossa. Kokeilen tällä kertaa miten onnistuu useiden samanlaisten aihioiden tekeminen kerralla. Ehkä huomenna niistä lisää.

Hain alkuviikosta postista käytettynä ostamani kynäruiskun. Siistin ja ehjän näköinen peli. Mukana tuli siis kaksi Medium- ja kaksi Fine-neulaa sekä kaksi Medium- ja yksi Fine-suutin. Pitäisi siis pystyä maalaamaan monipuolisesti, eikä varaosia tarvitse heti lähteä hankkimaan. Tosin yhden neulan kärki näytti olevan jo valmiiksi taittunut.

Kynäruisku Badger 100 LG  F/M ja lisäosat.

Testaamaan en kuitenkaan vielä pääse, sillä ei ole kompressoria. Tosin onnistuin sellaisen jo löytämään, tai siis isä löysi, toiselta puolelta Suomea. Kuun loppupuolella saan sen vihdoin käsiini. Kyseessä on Puuilosta löytynyt 6,5 baarin pikkukompura, joka sattui olemaan tarjouksessa puoleen hintaan (50e). Sitten kun saa vielä vanhasta liesituulettimesta ja jostain laatikosta rakennettua maalauskaapin, niin voi aloittaa maalaamisen. Tämä tapahtuu varmaan joskus syyskuun puolivälin tienoilla, koska syyskuun eka viikko menee pohjoiskalotilla kalahommissa :)

5. Tavaranhankintaa

Kun aloittaa uuden harrastuksen nollapohjalta, se tietää yleensä sekä lukemattomia tunteja netissä oppia ja tarjouksia etsien, että rahojen hupenemista pankkitililtä, kun rakentamisessa välttämättömiä tarvikkeita metsästää ja hankkii ympäri kyliä. Vaapunrakennus on tästä malliesimerkki. Oppia olen hankkinut pääosin Mikko Hapon Kalapedia-kirjoituksesta Vaapun valmistus ja rahani olen kuluttanut näihin:

1. Mainitsemani balsat, langat ja liima. Vaapputarvike 14,91e.
2. Hiomapaperia ja rautasahanterä. Prisma 7,00e.
3. Valkoista 180 grammaista paperia. Clas Ohlson 4,99e.
4. Kynäruisku Badger 100-LG M/F (kahdella erikokoisella neulalla). Käytettynä Pienoismallit.net:stä 80 e.
5. CAB-lakka regular. RTV 23,00e. (ovh 28e, mutta myyjä antoi alennusta ilman että tarvitsi edes kysyä!)
6. Asetonia ohenteeksi ja hengityssuojia puutöihin. Biltema 8,28e.
7. Uintilevyjä. Paikallinen kalastus- ja sammutinliike 7,00e.

Vaapunteossa tarvittavaa roinaa. Kynäruisku puuttuu kuvasta, koska en ole hakenut sitä Postista.

Eli yhteensä kuluja on tullut jo 145,18 euron edestä. Tosin tuolla kynäruiskulla on muutakin käyttöä kuin vaaput, kun puoliso maalaa sillä taidetta. Hän myös maksoi siitä puolet, eli 105,18 euroa on omat kulut. Omasta takaa löytyy puukko, pihdit rautalangan vääntelyyn, kyniä, sakset jne. Vielä on kuitenkin hankkimatta tarvikkeita:

1. Kompressori ja letku kynäruiskulle.
2. Maalit. Ajattelin maalata CAB-maaleilla.
3. Hengityssuojain maalaamiseen.
4. Tila jossa maalata tai pitää varmaan rakentaa jonkinlainen kaappi.
5. Uistinrenkaat ja koukut

Kompressori on suuri kysymysmerkki: minkälainen ja kuinka laadukas kannattaisi hankkia? Rahatilanteen vuoksi pitää yrittää etsiä käytettynä sopivaa. Keneltä löytyisi? Maaleja saa paikallisesta RTV:stä ja netistä sen verran kun tarvii. Eivät nekään halpoja ole. Maalaustilan löytäminen tai kehittäminen on isoin ongelma. Kerrostalovuokrakämpässä ei hirveän mielellään maalaisi, ellei saa kehitettyä kunnon ilmanvaihtoa. Maalauskaapin rakentaminen tuulettimineen olisi hyvä vaihtoehto. Siitä voisi tulla mielenkiintoinen projekti esimerkiksi kansalaisopiston tunneille.

4. Tehottoman päivän saldo

Tänään ei ollut hirveästi voimia tehdä vaappuja. Koira herätti kuuden tunnin unien jälkeen eikä sitä päiväuniakaan ole onnistunut ottamaan. Jotain kuitenkin sain tehtyä, ja nyt on kuusi vaappuaihiota (melko) valmiina. Ihan sellaisen muotoisia niistä ei tullut kuin olin alunperin suunnitellut. Välillä puukko lipesi hieman liikaa ja muodot solakoituivat. Mutta eipä tässä mitään tarkkoja malleja vielä ole olemassakaan. Hommaan kuluu myös paljon aikaa näin tottumattomalta. Eiköhän se nopeudu taitojen karttuessa.

Aihioita kolmessa eri valmiusasteessa.

Kuten kuvasta näkyy, valmistumassa on hyvin erinäköisiä pelejä. Syy tähän on varmaan kokeilunhalu: tietää minkälaisia on mukava tehdä ja myöhemmin minkälaisen saa parhaiten pelittämään. Toinen syy voisi olla se, että saa pakkiin monipuolista vehjettä. Yllä on otettu mallia Rapalan, Abun ja Nilsun malleista, mutta on joukossa kaksi kokonaan itsekin piirrettyä.

Tässä on toinen itsepiirretyistä.

Hienommilla papereilla pitää vielä varmaan hioa. Näin arvelen, mutta en tiedä. Mihin tarttuu pohjustus parhaiten? Riittääkö että aihion hioo pohjustuksen jälkeen hienommaksi vai tuleeko pinnasta epätasainen jos sen tässä vaiheessa jättää vähän karkeaksi? Jos joku tietää niin saa neuvoa, muuten menee kokeiluksi.

Nilsuhtava tekele.

Huomenna varmaan teen vielä jokusen aihion lisää. Voisi myös lähteä metsästämään CAB-lakkaa jostain, niin pystyy jatkamaan seuraavaan vaiheeseen. Löytyyköhän mistään jemmasta pihtejä millä taivutella rautalankaa...?

3. Vuolua, hinkkausta ja älynväläys

Kyllähän se rautasaha pelitti rimojen katkasemiseen varsin mallikkasti. Aloitin vaatimattomasti yhden riman ja kolmen vaapun satsilla, vain testatakseni menetelmiä ja minkälaista jälkeä saan aikaan. Ääriviivat puun pintaan, sahalla palikat erilleen ja vuolemaan. Paitsi että ensin piti yrittää teroittaa puukkoa, joka oli kesän aikana tylsynyt tolkuttoman pahaan kuntoon. Puolen tunnin yrittämisen jälkeen lopetin teroittamisen ja vaihdoin kalapakista löytyneeseen viiden euron halpis-Bahcoon. Sillä sujui paremmin. Päiden vuoleminen oli vaikeinta, sillä pehmeä puu säleili helposti. Vaihdoinkin nopeasti karkeaan (100) hiekkapaperiin niiden kohdalla. Koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta balsasta, niin en osaa sanoa minkälaatuista saamani puu on. Selvinnee joskus. Helppoa oli kuitenkin työstää.

Ensimmäinen vaappu esimmäisten käsittelyjen jälkeen.

Seuraavaksi ajattelin sahata lankauran. Tässä vaiheessa se on kuulemma helpointa saada suoraan.

Just niin juu voi vit**!

No ei voi syyttää kuin itseään. Koskaan aikaisemminkaan en ole käsivaralla onnistunut tekemään suoraa sahausta/viivaa/mitään. Voihan tuon vaapun vielä pelastaa tietenkin seuraavassa vaiheessa, mutta lisähommaa luvassa. Seuraava meni jo vähän paremmin, mutta sitten iski inspiraatio. Kaapin perukoilta löytyi vanha perhostenlevityslauta, jonka uraa pystyy säätämään. Se oli leveimmiillään juuri ja juuri riman levyinen (16 mm), joten siitä pystyi valmistamaan tuen ja eräänlaisen alkeellisen jiirisahan tähän tarkoitukseen. Kuva kertoo enemmän kuin omat sepustukseni:

Näin ura osui keskelle ja oli pystysuora.

Tuota pystyy vielä parantamaan käyttämällä tukipalikkoina jotakin kovempaa puuta kuin balsaa, mutta hyvin tuokin tuntui pelittävän. Huomenna yritän saada nämä kolme ja varmaan muutaman muunkin aihion valmiiksi.

2. Tästä se lähtee!

No niin.

Sain juuri postista Vaapputarvikkeesta tilatut balsarimat, runkolangat ja liimaa. Tarkoitus on ensin kokeilla kuinka hyvää jälkeä itse vuolemalla syntyy. Jos se ei meinaa luonnistua, niin aina on mahdollista siirtyä valmiisiin aihioihin. En myöhemmin tarvittavia tarvikkeita viitsinyt vielä tilata, jos innostus lopahtaakin. Näillä päästään kuitenkin alkuun.

Rimat ja muut tarvikkeet oli pakattu siististi pahviin. Paketti mahtui postiluukusta.

Pikaisen tarkastelun jälkeen rimat olivat 30-32 cm pitkiä, mikä oli positiivinen yllätys, sillä niiden luvattiin olevan 28-30 senttisiä. Toinen kiva juttu oli se, että vaikka tilasin ja maksoin 8 rimaa niin niitä tuli 9. Vähemmän iloinen yllätys oli rimojen paksuus. Luvatun 16 mm x 20 mm sijasta kaikki rimat olivat 16 mm x 19 mm. Tämän ei pitäisi varmaan olla suuri yllätys, mikäli rimat sahataan 80 mm lankuista. Hävikkiä tulee aina sahatessa. Tuote ei kuitenkaan vastaa luvattua, jonka vuoksi osa valmistamistani malleista on liian isoja. Pitänee siis ottaa sakset käteen ja hieman soveltaa.

Todistusaineistoa...

Tekemiäni malleja. 180 g valkoisesta paperista. Joukossa myös plagiaatteja tunnetuista vieheistä. Tunnistatko mitkä?

Seuraavaksi sitten piirrän mallit puuhun ja alan vuoleskelemaan. Hetkinen, en tullut ajatelleeksi millä katkaiset rimat. Onnistuukohan samalla rautasahanterällä millä lankaura on takoitus tehdä?

1. Kuinka vaikeeta se muka voi olla?

Suomi on vaapputehtailun ihmemaa. Rapalat ja Nilsut niittävät mainetta maailmalla asti, mutta todellinen osaaminen löytyy tavallisen suomalaisen jampan liuotinhöyryisestä autotallista. Näissä kansanperinteen tyyssijoissa syntyvät ottivehkeet päihittävät mennen tullen tehdaslinjojen massatuotteet, rahanahdeiden suuryhtiöiden kloonatut kalankuvatukset. Taimenet, lohet ja kuhat ovat vailla mahdollisuuksia, kun siiman päässä värisee kalevalaisen käsityöläisen taidonnäyte, rakkauden hedelmä.

Eli jos Reino Rääkkylästä tähän kykenee, niin miksi en minäkin?! How hard can it be?

Pieni ongelma asiassa saattaa olla se, että en tiedä kalastuksesta paljoakaan. Mökillä on tietysti tullut kalasteltua aina kun sinne asti on ehtinyt. Jonkun verran myös muualla. Suurin saamani kala tällä hetkellä on 2,5 hauki. Ahvenella ei mene rikki 500 grammaa. Oikeastaan suuren kalan saaminen ei ole koskaan ollut edes tärkeää, kunhan ruokakalaa on saanut ja päässyt ulos rentoutumaan. Käsitöitä en ole harrastanut yläasteen jälkeen, paitsi muutaman voiveitsen vuollut ajankuluksi. Miksi siis aloittaa tämä projekti?

1. Vaappujen ostaminen kaupasta tulee kalliiksi. Ehkä itse tekemällä pääsisi halvemmalla?
2. Kasvava kiinnostus sekä kalastukseen, että käsitöihin. Luvassa on mm. kalastusreissu Norjaan ja kansalaisopiston puutyökurssi.
3. Työttömänä pitää keksiä jotain tekemistä.
4. Blogin avulla voi saada hyviä vinkkejä ja kontakteja.
5. How hard can it be?